Blog Blogi

Tuloerot ovat oikeudenmukaisia

Toisilla on paljon ja toisilla on vähän. Siksi tarvitsemme tasapäistävää verotusta ja tulonsiirtoja. On kyse puhtaasti oikeudenmukaisuudesta. Veronkevennykset hyvätuloisille ovat ahneutta ja edustavat häikäilemätöntä omanedun tavoittelua. Kukaan vastuuntuntoinen ja välittävä ihminen ei voi kannattaa matalampaa verotusta ja pienempää valtion roolia yksilön elämässä. Onko todella näin? Tuloerojen taustalla on monta erilaista tarinaa. Esimerkiksi erilaisten ikäluokkien välillä on suuria tuloeroja, mutta se ei ole epäoikeudenmukaista. Eläkkeellä olevilla ihmisillä on usein pienet tulot, mutta he ovat pitkän työuran ansiosta maksaneet talot, autot, huonekalut jne. Tällaisessa tilanteessa ihmisen ansiotulot heijastelevat huonosti hänen todellisia tulojansa. Samoin opiskelijat ovat köyhiä, mutta he saavat todennäköisesti vastineeksi opiskeluajastaan tulevaisuudessa tuloja, joista tällä hetkellä keski-ikäiset nauttivat. Hieno juttu muuten, että keski-ikäiset tienaavat. Usein he maksavat asuntolainoja, autolainoja, lasten harrastuksia ja muuta mukavaa. Hyvätkään tulot eivät aina heijastele todellisuudessa käytössä olevia varoja. Myös ihmisten valinnoilla on vaikutusta heidän tuloihin. Jos ihminen valitsee elää yksin, vaikuttaa se luonnollisesti hänen mahdollisuuksiinsa hankkia tietynlainen auto, asunto jne. Perheellisellä ihmisellä lasten lukumäärä vaikuttaa siihen, mitä hankituilla ansioilla voi tehdä. On koteja, joissa molemmat vanhemmat luovat uraa ja tuovat leipää pöytään. Toisaalta toisissa perheistä vain toinen vanhemmista tuo perheeseen tuloja. Jotkut haluavat tehdä lyhyempää työviikkoa ja lomailla enemmän, mutta toisaalla eräät painavat pitkää päivää ja lomailevat vähän. Tuhlaaja käyttää kaikki rahansa siinä, missä toinen säästää tuloistaan osan ansaitakseen tulevaisuudessa hiukan enemmän. Toinen valitsee pienet tulot rakkaalla kotipaikkakunnallaan, kun toinen muuttaa kaupunkiin suurempien ansioiden houkuttelemana. Joku huimapää riskeeraa sekä varansa että aikansa yrittäjänä ja onnistuessaan ansaitsee huomattavia summia. Ei ole epäoikeudenmukaista, jos ihmisen valinnoilla on seuraamuksia. On aivan totta, että kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia ja toiset vain sattuvat olemaan onnekkaampia. Mutta on myös totta, että heikommassakin asemassa olevalla ihmisellä on yleensä hyviä vaihtoehtoja ja vastuu valinnoistaan. Olen itsekin joutunut vaikeisiin tilanteisiin, täysin omista valinnoistani johtuen. Olen ollut laiska, käyttänyt rahaa typerästi, ollut piittaamaton ja tehnyt virheitä. Onneksi niistä olen jotain oppinutkin. Pelkkä aiheesta puhuminen tuntuu olevan joillekin tabu. Ympärillämme on vain uhreja ja syyllisiä. On helppoa syyttää köyhyydestä ja työttömyydestä ahneita ja itsekkäitä yrityksiä. Varmasti sitä on paljon ollutkin, pankkikriisi viimeisimpänä esimerkkinä. Tämä ei kuitenkaan ole koko kuva. Yleensä esitämme köyhyyden moraalisena ongelmana rikkaille ja voimakkaille. Tahdomme suojella köyhiä uhreja todistelemalla heidän täydellistä syyttömyyttä. Köyhyys on tila, johon on vain ajauduttu hallitsemattomien luonnonvoimien pakottamana. Varmasti näitä tapauksia on paljon. Jos kuitenkin tämä on koko kuva, miten on mahdollista, että itsekin tunnen yrittäjiä, joilla olisi töitä tarjolla vaan ei halukkaita tekijöitä? Voisiko olla niin, että kaikki hommat eivät yksinkertaisesti kiinnosta? Olenpa tuntenut työttömiäkin, joille työttömyys on ollut ihan vapaaehtoinen valinta. Elämä ei ole aina kovin yksinkertaista. Ei ole vain syyllisiä ja uhreja. Faktojen takana on erilaisia tarinoita. Hyvät aikomukset eivät aina johda hyviin lopputuloksiin. Onni täällä vaihtelee. Silti yksilön vapautta tehdä valintoja ja velvollisuutta ottaa vastuuta valinnoistaan tulisi kunnioittaa. Olisi moraalisesti väärin, jos ihmisten valinnoilla ei olisi vaikutusta heidän ansioihinsa. Aina taloudellinen eriarvoisuuskaan ei ole epäoikeudenmukaista. Lopulta oikeastaan merkittävä osa tuloeroista selittyykin taloudellisella oikeudenmukaisuudella. Verotuksen tulisikin rohkaista meitä yrittäjyyteen, itsensä kehittämiseen ja eteenpäin menemiseen. Työllisyys, innovaatiot ja hyvinvoinnin kasvu ovat parasta lääkettä köyhyyden torjunnassa, ei tasaisempi tulonjako.

Recommend

What is new

A Nordic Business Forum Attendee making notes at the event
Blog Personal Development

8 Powerful Tips for Personal Growth

In the fast-paced world of business, continuous personal development and professional learning are essential for success. Over the years, Nordic Business Forum events have hosted various speakers who have shared great lessons on self-awareness, ideation, goal setting, well-being, and more. […]

News Nordic Business Forum 2025

Ticket Prices for NBF 2025 Are Going Up Soon!

Ticket prices for Nordic Business Forum 2025 will increase on Friday, December 13th, so this is a good time to secure your spot! NBF 2025 is set to be an extraordinary event, uniting over 6,500 C-level executives and business leaders […]