Blog Blogi

Siistein juttu

Viikonloppuna 29 000 uutta ylioppilasta sai valkolakin ja nyt he suuntaavat kohti uusia haasteita. Luin Hesarista tulevista ylioppilaista, haastattelussa oli kolme nuorta miestä, jotka olivat kaikki kirjoittaneet 8 laudaturia. Upea saavutus! He kaikki halusivat suorittaa jatko-opintonsa lääkiksessä. Tärkeimpänä syynä tähän oli hyvä palkka ja hyvät työllisyysnäkymät. – Mitä ihmettä?! Minulla ei ole mitään lääkärinammattia vastaan, se on erittäin arvokasta työtä, mutta jos meidän koulujärjestelmämme mittapuulla mitattuna lahjakkaimmat opiskelijat miettivät jatkoa varman työpaikan ja hyvä palkka mielessä, on mielestäni jossain menty pahasti metsään. Missä on intohimo, omat unelmat, hauskuus ja halu vaikuttaa!? Kysyn missä??? Mielestäni tämä on väärä tapa miettiä tulevaisuutta, oli lähtötaso mikä tahansa. Ilmeisesti yhdeltä maailman parhaista koulujärjestelmistä on jäänyt opettamatta yksi tärkeä asia. Jos tekemisestä puuttuu intohimo ja aito halu, onko järkeä käyttää siihen asiaan suurin osa elämästään vain sen takia, että on hyvä palkka. Valitettavasti siinä viimeisessä puvussa, jossa poistumme iankaikkisuuteen, ei ole taskuja. Tuskin on Mikael Granlund miettinyt ulkojäillä, että ryhtyy jääkiekkoilijaksi sen takia että siinä on hyvä palkka ja hyvälle pelaajalle hyvät työnäkymät. Uskon että halu ryhtyä jääkiekkoilijaksi on lähtenyt intohimosta jääkiekkoon. Se on varmasti ollut se siistein juttu mitä on voinut kuvitella tekevänsä. Tätä samaa toivon kaikilta ja jos voin antaa uusille ylioppilaille yhden vinkin; etsi asia mikä todella on intohimosi ja ala työskennellä sen puolesta. Sinänsä sääli, että koulujärjestelmämme mittapuulla parhaiten menestyneet eivät ole tätä oivaltaneet. Minulle ja varmasti myös koko tiimillemme yrittäjyys ja yrittäjähenkisyyteen kannustaminen on se siistein juttu mitä tiedämme. Yrittäjyys on myös tapa vaikuttaa meitä ympäröivään maailmaan. Politiikassa kvartaali kestää neljä vuotta. Yrityselämässä kvartaali kestää kolme kuukautta. Mikset perustaisi yritystä joka lähtee ratkomaan oikeasti jotain suuria ongelmia. Uskon että nyt ja tulevaisuudessa yritysten kautta voidaan oikeasti vaikuttaa maailmaan parhaiten. Jorma Uotinen on sanonut että raha tulee taiteen luokse kun se on tarpeeksi hyvää. Uskon, että sinulle käy samalla tavoin kun seuraat intohimoasi. Jos raha on sinulle edes tärkeää. Monet lähtevät perustamaan yrityksiä nopea exit silmissään. En usko että rahan halu korvaa koskaan intohimoa. Vuokraturvan perustaja Timo Metsola kertoi kuinka hän vain tykkäsi vuokravälityksestä. Monet ihmiset kirjanpitäjää myöten kehottivat Metsolaa lopettamaan hyvän sään aikaan. Hän kuitenkin jatkoi ja tällä hetkellä hän pyörittää 2,5 miljardin asuntovarallisuutta. Hänelle se vuokranvälitys oli vaan se kaikista siistein juttu. Mikä on sinulle se kaikista siistein juttu? Sitä ei löydä kotona miettimällä se löytyy etsimällä ja kokeilemalla!

Recommend

What is new

A Nordic Business Forum Attendee making notes at the event
Blog Personal Development

8 Powerful Tips for Personal Growth

In the fast-paced world of business, continuous personal development and professional learning are essential for success. Over the years, Nordic Business Forum events have hosted various speakers who have shared great lessons on self-awareness, ideation, goal setting, well-being, and more. […]

News Nordic Business Forum 2025

Ticket Prices for NBF 2025 Are Going Up Soon!

Ticket prices for Nordic Business Forum 2025 will increase on Friday, December 13th, so this is a good time to secure your spot! NBF 2025 is set to be an extraordinary event, uniting over 6,500 C-level executives and business leaders […]