Blog Blogi

Mitä myyt ja miksi?

Mitä myyt ja miksi? Kun itse pohdin mitä myyn, kiinnitän huomion kannattavuuden lisäksi yhteen tärkeään kysymykseen: ostaisinko itse myymäni tuotteen? On hengen köyhyyttä myydä sellaista, jota ei itse käyttäisi. Se myös vaikuttaa aivan valtavasti myyjän tulokseen. Oletko koskaan miettinyt kuinka moni lehtimyyjä itse tilaa myymäänsä lehteä? Ja vielä pidemmälle vietynä: tilaisiko hän sitä omaehtoisesti itse omilla rahoillaan ilman, että työnantaja maksaisi lehden hänelle? Entä kuinka moni sinulle soittava gsm-liittymämyyjä puhuu itse siviilissä saman operaattorin liittymään kuin mitä myy? Nämä ovat tietysti yksinkertaisimpia esimerkkejä, eri tuotteiden kanssa tilanne on hieman erilainen. Näin on esimerkiksi teollisuustuotteissa. Harva ostaa omalle takapihalleen omaa sellukattilaa. Kuitenkin on syytä miettiä, että mikäli olisin itse työmaan, paperitehtaan, tms. johtaja / omistaja, hankkisinko työmaalle tämän tuotteen, jota myyn, tähän hintaan, jolla myyn sitä? Samaa kysymystä on hyvä käyttää ahkerasti tuotteistuksen ja uusien tuotteiden suunnittelun yhteydessä. Tuote ei mielestäni ole tarpeeksi hyvä ennen kuin se täyttää nämä kriteerit. Esimerkiksi oman tuotteemme, valmentautumisen ja itsensä kehittämisen, kanssa tämä kysymys on aivan ehdoton. Tuotteemme on yksinkertaisesti sellainen, että sitä on mahdoton myydä, jos ei omakohtaisesti aidosti koe sen arvoa. Monta kertaa pitäessäni rekrytointihaastatteluja kaikki kulminoituu yhteen kysymykseen: Oletko meidän asiakkaamme? Oletko aktiivisesti itse valmentautunut jo historiassasi? Miksi ihmeessä haet meille duuniin jos et itsekään ole meidän asiakas, tai edes valmentaudu muualla? TÄRKEÄ tarkennus kysymykseen on vielä: oma kustanteisesti, omasta pussista ja oma ehtoisesti ilman työnantajalta tulevaa määräystä? Kun seuraavan kerran rekrytoit – tai haet uutta työtä – muistahan pohtia myös tätä asiaa. Se on myös oman työviihtyvyytesi ja tuloksesi kannalta absoluuttisen tärkeä tekijä.

Recommend

What is new

A Nordic Business Forum Attendee making notes at the event
Blog Personal Development

8 Powerful Tips for Personal Growth

In the fast-paced world of business, continuous personal development and professional learning are essential for success. Over the years, Nordic Business Forum events have hosted various speakers who have shared great lessons on self-awareness, ideation, goal setting, well-being, and more. […]

News Nordic Business Forum 2025

Ticket Prices for NBF 2025 Are Going Up Soon!

Ticket prices for Nordic Business Forum 2025 will increase on Friday, December 13th, so this is a good time to secure your spot! NBF 2025 is set to be an extraordinary event, uniting over 6,500 C-level executives and business leaders […]