Blog Blogi

Kiitollisuus on menestyksen pohja

Törmäsin muutama viikko sitten Visual Newsissa mielenkiintoiseen artikkeliin. Se antoi jälleen kerrassaan ajattelemisen aihetta. Puhun itse paljon tavoitteiden asettamisen tärkeydestä ja niiden saavuttamisesta. Ongelmana on monesti se, että pohja puuttuu. Ei osata olla kiitollisia siitä mitä meillä jo on: kenties terveys, ystäviä, perhe, työ, varaa matkustaa kerran vuodessa? Ja niin: tarpeeksi ruokaa, mahdollisuus käydä koulua, puhdas luonto, rauha ja turvallista olla ja elää. Artikkelissa maailman asioita havainnollistettiin niin, että kansalaisuudet, kielet ja rikkaudet suhteutettiin sadan ihmisen kesken. Tuloksena oli, että vain 30:llä sadasta on aina tarpeeksi ruokaa. Läheskään kaikki eivät myöskään saa hengittää puhdasta ilmaa: 32 / 100 hengittää saastunutta ilmaa. 48 / 100 ei voi puhua tai toimia näkemyksensä, vakaumuksensa tai uskontonsa mukaan ahdistelun, vankeuden, kidutuksen tai jopa kuoleman uhan takia. Meille kovin vaikeaa ymmärtää, mutta vain seitsemällä sadasta on tietokone ja vain yhdellä on korkeakoulututkinto. Kiitollisuus on mielestäni ihmisen onnellisuuden kannalta olennaisin tekijä. Meistä jokaisella, jotka luemme tätä blogi-postausta on asiat monella mittarilla harvinaisen hyvin. Luultavasti paremmin kuin 93 %:lla maailman ihmisistä. Kun muistaa nostaa katseen omasta navasta aika ajoin ja on tietoinen näistä asioista, niin kiitollisuus on paljon helpompaa. Nämä asiat eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi syntiä tavoitella enemmän. Kiitollisuus ei yleensäkään tarkoita sitä. Jos haluat muuttaa maailman asioita ja tehdä jotain merkityksellistä, on syytä tavoitella enemmän. Maailman rikkaimmat ihmiset ovat monesti samalla myös maailman suurimpia hyväntekijöitä. Kiitollisuus tuo kykyä elää hetkessä, rakastaa ja olla aidosti onnellinen. Ihmiselle onnellisuutta tuo myös kehittyminen ja ennen kaikkea henkinen kasvu. Jos kiitollisuus siitä mitä jo on puuttuu, puuttuu kaikelta pohja. Ilman perustusta on mahdotonta rakentaa kestävää ja hyvää uutta. Kiitollisuus joka hetki on pohja uusien tavoitteiden asettamiselle ja merkitykselliselle työlle. Käytän itse oheisia ”uraportaita” yhtenä työkaluna tavoitteiden asettamisessa, kuten käyttää moni muukin. Näitä portaita tulee kuitenkin käyttää niin, että et aseta itseäsi nyt portaiden alapäähän. Olet varmasti kiivennyt elämäsi aikana jo monta porrasta. Aseta siis itsesi portaiden puoliväliin – tai sellaiseen paikkaan, joka tuntuu mielestäsi hyvältä. Kirjoita alemmille portaille itsellesi tärkeitä asioita, joita olet jo saavuttanut, kenties myös asioita, joista olet kiitollinen. Ylemmille portaille nimeä järjestyksessä asioita, joita haluat saavuttaa tästä eteenpäin. Muista: huippu saa olla korkealla! Kolme ensimmäistä kuvaa ovat peräisin Visual Newsin artikkelista. Löydät alkuperäisen artikkelin tästä.

Recommend

What is new

A Nordic Business Forum Attendee making notes at the event
Blog Personal Development

8 Powerful Tips for Personal Growth

In the fast-paced world of business, continuous personal development and professional learning are essential for success. Over the years, Nordic Business Forum events have hosted various speakers who have shared great lessons on self-awareness, ideation, goal setting, well-being, and more. […]

News Nordic Business Forum 2025

Ticket Prices for NBF 2025 Are Going Up Soon!

Ticket prices for Nordic Business Forum 2025 will increase on Friday, December 13th, so this is a good time to secure your spot! NBF 2025 is set to be an extraordinary event, uniting over 6,500 C-level executives and business leaders […]