Blog Blogi

Jos minä olisin diktaattori…

Vaalit on käyty ja tulos on herättänyt paljon keskustelua. Tulevalla hallituksella on todella iso rooli maamme tulevaisuuden ja jopa koko Euroopan tulevaisuuden kannalta. Olen seurannut käytyä vaalikeskustelua ja mieleeni hiipi väkisin ajatus: riittääkö todella muutamien prosenttien veronkorotukset pelastamaan meidän isänmaan velkaantumiselta ja jos riittää, niin onko se oikea tapa saada maamme uudelleen raiteilleen. Puolueiden puheenjohtajat kinastelevat siitä mitä veroa pitäisi nostaa ja nostetaanko yksi vai kaksi prosenttia. Hetemäen verotyöryhmässä ei ollut ainuttakaan yrittäjien edustajaa ja sen myös huomaa. 90-luvun lamasta noustiin Nokian, avoir fiscalin ja devalvaation avulla. Viimeksi mainittu tosin aiheutti myös paljon ongelmia monelle yrittäjälle. Teot olivat kuitenkin radikaaleja verrattuna nykyisiin muutaman prosentin viilauksiin, joilla peliä yritetään tällä kertaa pelastaa. 90-luvulla maamme saatiin kuitenkin tönäistyä takaisin kasvun raiteille. Nyt samaa tönäisyä yritetään pienillä prosenttiviilauksilla. Jotain on tehtävä! Päätin itse alkaa leikkimään ajatuksella: jos minä olisin diktaattori, mitä tekisin? Haastan myös kaikki tämän blogin lukijat samaan leikkiin ja jakamaan ajatuksensa. Päätin tehdä viisi teesiä ja naulata ne tämän blogin aloitukseksi, aivan kuten Martti Luther naulasi teesinsä vuonna 1517 Wittenbergin kirkon oveen ja sytytti ajatuksillaan rutikuivan maan tuleen.

  1. Lähteestä riippuen Suomi tarvitsee 50 000-150 000 uutta työpaikkaa talouden tasapainottamiseksi. Antaisin jokaiselle suomalaiselle mahdollisuuden palkata avustajan hoitamaan kiireisiä asioita kuten kaupassa käyntiä, ruohonleikkuuta, lasten hakemista koulusta tai hoidosta jne. Tässä ei sinänsä olisi mitään uutta, mutta se mikä tekee ajatuksesta kannattavan on se, että jokainen saisi vähentää avustajansa palkan suoraan omassa verotuksessa. Näin saadaan kulutusta kasvamaan ja työttömyyskuluja alas.
  2. Tekisin kunnista osto-organisaatioita, joka tarkoittaa kunnallisten palveluiden yksityistämistä. Tämän ratkaisun pääpointti ei ole tehostaminen vaan tavoitteena on tehdä palveluista kilpailukykyisiä  vientituotteita. Meillä on Suomessa maailman paras koululaitos ja silti ruotsalaiset koputtelevat jo ovelle ja tarjoavat tänne yksityisiä koulupalveluitaan. Teesi numero kaksi on kunnallisista palveluista kilpailukykyisiä vientituotteita.
  3. Teesin numero kolmen ajatus on ikääntymisestä bisnes. Suomi tulee kohtaamaan ensimmäisenä maailmassa ikääntymisen tuomat ongelmat. Samalla kuitenkin suuret ikäluokat kuluttavat entistä enemmän ja ovat elinvoimaisia pidempään. Tämä tarjoaa loistavan mahdollisuuden  kehittää palveluita ikääntyneille jotka voidaan viedä koko Eurooppaan ja myöhemmin muualle maailmaan. Kiinakin kohtaa samat ikääntymisongelmat vain 20 vuotta meidän jälkeen. Meille tarjotaan mahdollisuutta ottaa etumatkaa. Valtion tulisi olla aktiivisena toimijana rakentamassa kyseisiä vientituotteita.
  4. Teesi numero neljä jatkaa samoilla linjoilla kahden edellä mainitun teesin kanssa. Fakta on se, että tarvitsemme rajusti lisää vientiä. Seuraavat suuret omaisuudet tullaan käärimään uusiutuvien energialähteiden ja vihreän kasvun tiimoilta. Meillä on paljon osaamista ja hyvä teknologiaa. Uskon, että Suomella olisi oikeasti edellytykset olla tällä alalla maailman johtava edelläkävijä. Olisi hölmöä olla valtion tasolta asti panostamatta myös näihin mahdollisuuksiin. Teesi numero neljä: vihreästä kasvusta koppi.
  5. Ikävää, mutta totta: uutta Nokiaa ei ole näköpiirissä mutta pk-yrityksiin panostamalla saamme myös luotua työtä ja kasvua. Yrittäjä kantaa aina riskin ja tästä riskistä tulisi palkita. Mielestäni paras tapa palkita ja kasvattaa yrityksiä on kannustava verotus. Tarvitsemme uuden avoir fiscalin kaltaisen uudistuksen, joka sysää yritykset samanlaiseen nousuun kuin 90-luvun lamasta noustessa. Kahden prosentin korotus pääomatuloveroon ja verottomien osinkojen poistaminen jo valmiiksi korkeasti verotetussa valtiossa ei kuulosta yrittäjyyttä synnyttävältä politiikalta.

Nämä olivat omat viisi teesiäni. Toivon että sinä naulitset omat teesisi tämän tekstin alapuolelle. Sytytetään yhdessä rutikuiva maa tuleen! Kommentointi ja muu keskustelu myös sallittua! Jos sinä olisit diktaattori mitä tekisit?

Recommend

What is new

A Nordic Business Forum Attendee making notes at the event
Blog Personal Development

8 Powerful Tips for Personal Growth

In the fast-paced world of business, continuous personal development and professional learning are essential for success. Over the years, Nordic Business Forum events have hosted various speakers who have shared great lessons on self-awareness, ideation, goal setting, well-being, and more. […]

News Nordic Business Forum 2025

Ticket Prices for NBF 2025 Are Going Up Soon!

Ticket prices for Nordic Business Forum 2025 will increase on Friday, December 13th, so this is a good time to secure your spot! NBF 2025 is set to be an extraordinary event, uniting over 6,500 C-level executives and business leaders […]