Blog Blogi

Seminaarin valmistautuminen

web-010-SiefenHansPeterDSC0458m Osallistuin ensimmäiseen business-valmennukseeni toukokuussa 2003, juuri kun aloittelin yrittäjänä. Päivän aikana käsiteltiin lähinnä myyntiä ja tavoitteiden asettamista. Kokemus oli minulle täysin uusi. En ollut koskaan aiemmin kuullut minkäänlaista luentoa myynnistä tai tavoitteiden asettamisesta. Nämä molemmat ovat asioita, joita ei opeteta koulussa. Kokemukseni oli niin inspiroiva, että hyvin pian seminaarin jälkeen aloin haaveilla jonkinlaisesta valmennusliiketoiminnasta. En tiennyt kuinka se tapahtuisi, mutta kirjoitin unelmani paperille. Saan seminaareista mukaani ennenkaikkea uusia ideoita ja verkostoja. Niiden käytäntöön soveltaminen on luonnollisesti omalla vastuullani, mutta hyökkään senkin kimppuun aina innokkaasti. Tuon yleensä seminaarista kuin seminaarista mukanani uusien kontaktien lisäksi yhdestä kolmeen vahvaa ideaa, jotka voimme ottaa käyttöön liiketoiminnassamme. Kuluneiden vuosien aikana olemme huomanneet, että seminaareissa opittujen asioiden vienti käytäntöön ei yleensä ole kovin helppoa. Sellaisten ihmisten määrä, jotka eivät esimerkiksi lainkaan tee muistiinpanoja seminaareissa on valtava. Tällainen laiskuus on tuhlausta. Tämän takia halusimme haastatella kolmea henkilöä, joiden olemme huomanneet tekevän muistiinpanoja ja siirtävän opittuja ideoita käytäntöön poikkeuksellisen menestyksekkäästi. Oheisella videolla he kertovat kuinka

  1. valmistautuvat seminaariin
  2. tekevät muistiinpanoja ja
  3. vievät oppimansa asiat käytäntöön.

Toivottavasti saat videosta hyödyllisiä vinkkejä tukemaan omaa oppimistasi.

Recommend

What is new

A Nordic Business Forum Attendee making notes at the event
Blog Personal Development

8 Powerful Tips for Personal Growth

In the fast-paced world of business, continuous personal development and professional learning are essential for success. Over the years, Nordic Business Forum events have hosted various speakers who have shared great lessons on self-awareness, ideation, goal setting, well-being, and more. […]

News Nordic Business Forum 2025

Ticket Prices for NBF 2025 Are Going Up Soon!

Ticket prices for Nordic Business Forum 2025 will increase on Friday, December 13th, so this is a good time to secure your spot! NBF 2025 is set to be an extraordinary event, uniting over 6,500 C-level executives and business leaders […]